Elokuvakerronta

Ensimmäiset elokuvat olivat lyhyitä, parhaimmillaankin vain muutaman minuutin mittaisia. Jo elokuvan ensimmäisten vuosikymmenten aikana draamaelokuvan mitta piteni kerronnan tarpeiden mukaan. Komedian osalta muoto säilyi lyhyenä pitempään, sillä näissä pyrittiin noudattamaan hyväksi havaittua varietee-esitysten kestoa.

Nykypäivän lyhytelokuvalla on oma hioutunut muotonsa, eikä se muistuta sinällään varhaista lyhyttä elokuvaa. Sillä on oma muotokielensä ja ilmaisutapansa, johon tässä osiossa perehdytään. Kaikella elokuvakerronnalla on kuitenkin yhteinen perusta. Esimerkiksi elokuvatutkija Richard Raskinin luomaa lyhytelokuvan analyysia voi soveltaa myös pitkän fiktioelokuvan analysoimiseen.

Kokonaisia lyhytelokuvia esitämme ohjaajilta Teemu Nikki, Saara Saarela sekä Hannes Vartiainen ja Pekka Veikkolainen. Elokuvien käsittelyyn löytyy purkutehtäviä.

Myös mainoselokuvan historia alkaa valkokankaalta. Mainoselokuva-osiosta löytyy esimerkkejä varhaisista suomalaisista mainospaloista, joita esitettiin teattereissa ennen elokuvanäytösten alkua. Mainoselokuvan kehitys tapahtui 1950-luvulla yhteiskunnallisten muutosten myötä.

Kokeellinen elokuva pyrkii kyseenalaistamaan elokuvakerronnan perinteisiä tapoja ja etsimään uusia. Osio sisältää aiheen esittelyn lisäksi katsauksen kokeellisen elokuvan ja videotaiteen historiaan, elokuvateoksia ja niihin liittyviä tehtäviä.