Melodraama

Melodraaman juuret ovat teatterissa, ja nimi tarkoittaa alun perin musiikin ja draaman yhdistämistä. Elokuvassa melodraamalla viitattiin aluksi yleensä toimintaan ja jännitykseen, henkeäsalpaaviin ja hiuksia nostattaviin tilanteisiin ja yllätyskäänteisiin.

1950-luvulla melodraama alkoi kuitenkin merkitä yhä enemmän toisen tyyppistä elokuvaa, jossa toiminnan sijalla korostuivat tunteet. Perusmuodoksi tuli perhemelodraama, jonka puitteet olivat usein keskiluokkaiset ja tapahtumat keskittyivät perheen sisäisiin ja perhepiiriä ympäröiviin jännitteisiin. Keskeisiä aiheita olivat mm. tyytymättömyys ja vieraantuneisuus, avioliiton ulkopuoliset suhteet, kodin ja työssäkäynnin sovittamisen ongelmat, sukupolvien välinen kuilu sekä perheen ja suvun väliset konfliktit.

Teuvo Tulio: Intohimon vallassa (1947), kuvassa Regina Linnanheimo

Pohdi, mistä syistä päähenkilöt eivät näkemissäsi melodraamoissa tai saippuaoopperoissa saavuta onneaan tai tuntevat itsensä ahdistuneiksi ja tyytymättömiksi. Millaisia tunteita tämä aiheuttaa katsojassa?

Melodraaman perusmuodolle on tyypillistä hyvän ja pahan selvä vastakkaisuus. Lisäksi melodraamaan liitetään usein liioittelu ja ylitsepursuavuus, joka voi ilmetä yhtä hyvin paisuttelevassa musiikissa, tunteiden ilmaisussa kuin tyylitellyissä ja värikylläisissä lavastuksissa.

Melodraamaa voi pitää komedian tavoin paitsi omana lajinaan myös yhtenä kerronnan perusmuodoista, joka ilmenee eri tavoin eri aikoina ja eri paikoissa. Melodraamoja tehdään joka puolella maailmaa, mutta on luontevaa, että vaikkapa intialainen melodraama poikkeaa amerikkalaisesta, sillä yhteiskunnat ja perherakenteetkin ovat erilaiset – vaikka toisaalta esimerkiksi kielletyn tai epäsovinnaisen rakkauden teemoja löytää kaikkialta maailmasta. Komedian tapaan melodraama usein myös yhdistyy toisiin lajeihin. Lisäksi melodraama on yksi television sarjatuotannon, esimerkiksi saippuaoopperoiden perusaineksista.

Suomalaisessa elokuvahistoriassa Teuvo Tulio oli suurten melodraamojen ohjaaja: "Teuvo Tulion elokuvat tuomittiin pitkään roskaksi niiden liioitellun sisällön ja realismia kaihtavan visuaalisuuden vuoksi. Nämä psykoanalyyttiset melodraamat, joissa purkautuvat porvarillisen, patriarkaalisen yhteiskunnan jännitteet ja tukahdetut intohimot, kuitenkin vertautuvat lähemmässä tarkastelussa kansainvälisten ohjaajamestarien töihin."

Lisää aiheesta Elonet-artikkelissa Hannu Leminen ja romanttinen melodraama.