Tukkilaiselokuva

Tukkilaiselokuva on yksi harvoista suomalaisista lajeista, joille ei ole juurikaan vastinetta muiden maiden elokuvatuotannossa. Tukkilaiselokuva ei tavallisimmin kuvaa niinkään metsätyötä sinänsä, vaan tukkien uittoa hakkuualueilta kohti metsäteollisuuslaitoksia. Tarina-aines syntyy niistä konflikteista ja romansseista, joita syntyy tukkien mukana kulkevan, alati paikasta toiseen liikkuvan uittoporukan ja jokirantojen vakituisten asukkaiden välille.

Tukkilaiselokuvan peruskuvastoon kuuluvat joki- ja koskimaisemat, tukkilaisten lierihatut, pitkävartiset saappaat ja uittokeksit. Tyyppitilanteita taas ovat vaarallisen tukkisuman purkaminen sekä koskenlasku joko lautalla tai yksittäisellä tukilla, osoituksena tukkimiehen taidosta ja rohkeudesta.

Laulu tulipunaisesta kukasta (1938)

Lajin yleisiä teemoja ovat luonnon ja kulttuurin sekä yksilön ja yhteisön väliset konfliktit: tukkilaiset edustavat kesyttämätöntä vapautta, jokivarren kyläyhteisöt puolestaan sääntöjä ja vakiintuneita tapoja, ja näiden välille syntyy usein hankausta. Tässä mielessä tukkilaiselokuvaa on verrattu westerniin, jonka perusteemoihin niin ikään kuuluu villeyden ja sivilisaation välinen jännite.

Tukkilaiselokuva kukoisti 1920-luvulta 1950-luvulle. Aluksi laji painotti vakavia ja melodramaattisia sävyjä, mutta 1950-luvulla mukaan tuli enemmän komediallisia ja nostalgisia piirteitä – tukkilaiselokuvan ymmärrettiin kuvaavan aikaa ja elämänmuotoa, joka oli hiljakseen katoamassa.

Lajin perusteoksia ovat Johannes Linnankosken romaaniin perustuva Laulu tulipunaisesta kukasta, joka on filmattu moneen kertaan sekä Teuvo Pakkalan laulunäytelmään perustuva, niin ikään monta kertaa filmattu Tukkijoella.