Pekka ja Pätkä puistotäteinä

Helsinkiin sijoittuva Pekka ja Pätkä puistotäteinä (1955) on järjestyksessä neljäs Puupää-elokuva. Siinä Pekka ja Pätkä joutuvat työnhakuun, mutta nihkeästi työntekoon suhtautuvat velikullat eivät millään malta pysyä työtehtävissään. Muutaman mutkan kautta kaksikko päätyy hakemaan töitä naisvaltaiselta päivähoitoalalta. Kommellukset ja toilailut huipentuvat tällä kertaa klassiseen elokuvavitsiin, jossa miehet pukeutuvat naisiksi. 

Armand Lohikosken ohjasi kaikkiaan 11 Puupää-elokuvaa. Slapstick-huumoriin ja suomalaiseen rillumarei-perinteeseen nojaavat farssit eivät juurikaan saaneet kriitikoilta kehuja, mutta olivat kansan suosikkeja. 1950-60-luvuilla kuvatut filmit ovat mainioita aikansa kuvauksia, ja niiden kaupunkikuvissa on nostalgiaa. Puistotäteinä-elokuvaa kuvattiin eri puolilla Helsinkiä, kuten Töölössä talvipuutarhassa, Kumpulan maauimalaissa, Eirassa Tähtitorninmäellä, Hakaniemessä Säästöpankinrannassa, Jätkäsaaressa ja Hietalahden torilla.

Tutustu suomalaiseen elokuvahuumoriin Sakari Toiviaisen artikkelissa Suomalaista elokuvakomiikkaa pätkittäin ja tähdittäin.

Käyttäjätunnukset voi tilata ilmaiseksi luokan käyttöön osoitteesta koulut@kavi.fi.