Alapolku

Materiaalia kaikenikäisille

Alapolku tukee Uusien lukutaitojen osaamisen kuvauksia erityisesti tarinoiden tutkimisen ja tuottamisen sekä kuvien ja äänimaailman ymmärtämisen ja tulkinnan osalta. Elokuvan tarinan rakenne ja audiovisuaalisen kerronnan keinot tulevat tutuksi. Alapolulta löytyy myös vinkkejä omien tarinoiden tuottamiseen mediavälineiden avulla luovuutta ja mielikuvitusta käyttäen sekä harjoitteita omaan ilmaisuun ja vaikuttamiseen liittyen. Elokuvapolun sisällöt harjaannuttavat sekä audiovisuaalisen kerronnan tulkitsemiseen että tuottamiseen. Tutustuminen Elokuvapolulla erilaisiin elokuvasisältöihin ja audiovisuaaliseen kulttuuriperintöön tukee myös oman mediasuhteen rakentumista ja pohtimista.

Alakouluille tarkoitetulla polulla seikkailevat mm. Pekka ja Pätkä, mutta mukana on näytteitä myös tuoreemmasta kotimaisesta elokuvasta, kuten Risto Räppääjästä, Pelikaanimiehestä ja Iriksestä. Alapolku sopii kaikenikäisille, erityisesti niille, jotka ovat vasta tutustumassa elokuvailmaisun keinoihin.

Viereisestä valikosta löydätte elokuvakerronnan perusteita, joita voi käydä läpi järjestelmällisesti mutta yhtä hyvin voi keskittyä johonkin yksittäiseen aiheeseen. Polulla tulee tutuksi elokuvakerronnan termistö, ja esimerkein havainnollistetaan mitä mm. yläkulma tai kameran liike tarkoittavat, ja mitä ne tuovat visuaaliseen kerrontaan.