Elokuvan rakenne

Käytöskukka: Huomaavaisuus.

Yleensä elokuva kertoo tarinansa tutun kaavan avulla: ALKU – KESKIKOHTA – LOPPU. Tälle tarinan muodolle perustuva kerronta on tuttua paitsi saduista myös muista mediatarinoista kuten peleistä, siksi on hyödyllistä oppia hahmottamaan tarinan kaarta. Pienten kanssa tätä voidaan harjoitella etsimällä lyhyestä animaatioelokuvasta tarinankerronnan eri vaiheet. Voitte valita tähän minkä tahansa Esipolun elokuvista tai toteuttaa harjoitus useammankin katselun yhteydessä.

ALKU

Elokuvan alussa esitellään elokuvan päähenkilöt ja tapahtumapaikka. Elokuvan tapahtumat käynnistää alussa ilmenevä ongelma tai ristiriita liittyen tarinan päähenkilöön.

Pohtikaa yhdessä:

  • Miten elokuva alkaa?
  • Keitä henkilöitä alkukohtauksessa esitellään?
  • Mitä elokuvan alussa kerrotaan tapahtumapaikasta?
  • Esitelläänkö alussa jokin ongelma, mikä?

KESKIKOHTA

Tarinan keskikohdassa elokuva etenee kohti tarinan huippukohtaa, jossa tapahtuu yllättäviä asioita.

Pohtikaa yhdessä:

  • Mikä on mielestänne elokuvan tarinassa huippukohta?
  • Millaisia yllättäviä asioita elokuvassa tapahtuu?

LOPPU

Päähenkilön asiat ratkeavat ja tarina saatetaan päätökseen. Lapsille suunnatuissa tarinoissa hyvä yleensä voittaa ja paha saa palkkansa.

Pohtikaa yhdessä:

  • Miten elokuva loppuu?
  • Tuleeko alussa esitetty ongelma ratkaistua?

Laittakaa esille lapuilla juonen eri vaiheet; alku, keskikohta ja loppu ja kiinnittäkää laput näkyville. Kertokaa lappujen avulla, mitä elokuvan alussa tapahtuu. Mitä tapahtuu elokuvan keskikohdassa tai lopussa?