Minulla on tiikeri

Kerrostalon asukkailla on monenlaisia salaisuuksia: pienellä pojalla on jopa oma tiikeri. Naapurissa taitaa asua myös muita jännittäviä kotieläimiä, mutta se on tietenkin salaisuus. Kotilaisen täti pitää tarkasti naapuristoa silmällä, ja lopulta myös yläkerran leskirouvan ja naapurin poikamiehen salaisuudet paljastuvat. Tini Sauvon ja Liisa Helmisen Jussi-palkitun animaatioelokuvan ääninäyttelijänä on Elina Salo.


Suomi, 1979. O: Liisa Helminen, Tini Sauvo. Käsikirjoitus: Liisa Helminen, Tini Sauvo, Päivi Hartzell. Animointi: Tini Sauvo.

  1. Keskustelkaa elokuvan teemoista: rohkeudesta, salaisuuksista, asioiden jakamisesta.
    Millainen on rohkea ystävä? Millaisia asioita itse ei haluaisi tai uskalla kertoa kavereille? Voisiko ne jakaa mielikuvituskaverin kanssa?
  2. Mikä on mielikuvitusystävä? Miksi joku tarvitsee sellaisen?
    Piirretään ja maalataan oma mielikuvitusystävä, annetaan sille nimi ja kerrotaan sen tarinaa.
  3. Onko jollain tutun elokuvan tai kirjan henkilöllä mielikuvitusystävää? Tutustutaan esimerkiksi Gunilla Bergströmin kirjaan Mikko Mallikas ja Mulperi.
  4. Pohtikaa miten juoru syntyy leikkimällä ”rikkinäistä puhelinta”.  Yksi lapsista tai aikuisista aloittaa ja kuiskaa vierustoverilleen enintään kolmen sanan lauseen, kuten ”porkkana lentää taivaalla” tms. Lause kiertää lapselta toiselle ja piirin viimeinen kertoo lopuksi lauseen ääneen. Yleensä juttu on muuttunut matkalla, aivan kuten juoruillakin on tapana.
  5. Voisivatko elokuvan tapahtumat tapahtua oikeasti? Mistä tietää milloin on kyseessä kuvitelma?
  6. Tutkikaa animaatiotekniikkaa ja piirrosjälkeä, yrittäkää saada aikaan samanlaista jälkeä esim. puuvärikynillä.
  7. Millaista musiikkia elokuvassa on? Missä kohdissa musiikki vaihtuu? Miten se vaikuttaa tunnelmaan? millainen tunnelma esim. juhlissa on?

Minulla on tiikeri -elokuva on suunnattu varhaiskasvatuksen käyttöön, ja siihen löytyy myös Koulukinon oppimateriaali.

Suomi, 1979. Ohjaus: Liisa Helminen, Tini Sauvo. Käsikirjoitus: Liisa Helminen, Tini Sauvo, Päivi Hartzell. Animaatio: Tini Sauvo.