Rikollinen pakotie

Paras näköalapaikka rikoksen houkuttelevaan maailmaan on oma koti. Kotisohva on turvasatama, jossa ei tarvita peitenimiä, väärennettyjä passeja tai monimutkaisia pakosuunnitelmia. Sodanjälkeisen Suomen rikoselokuvissa pakoillaan ja piilotellaan niin etelän lämmössä kuin junassa matkalla pohjoiseen. Kassilan, af Hällströmin, Särkän ja Tarkaksen rikoselokuvat edustavat pimeyden sydämen viihdyttävää sykettä, jossa nähdään aimo annos turparulettia, hunajaisia daameja ja nasevia sutkautuksia. Yhdysvaltalainen yhteistuotanto Juokse kuin varas tuo kokonaisuuteen kansainvälisen väripaletin.

HOUKUTUSLINTU (1946)

Ranskalaisen runollisen rikoksen satiinitekstuureihin verhottu Houkutuslintu kertoo prostituoitu Marjan pakomatkasta. Pieleen mennyt ryöstö riistäytyy käsistä, kun Marjan parittaja tappaa vahingossa kaksikon uhrin, jolloin hänen on paettava kannoillaan juoksevia poliiseja Tampereen kautta maaseudulle. Af Hällström hyödyntää musiikkia ja hiljaisuutta dramaattisen efektin luomisessa samalla, kun ketterä kameratyöskentely porautuu lähikuvissa hahmojen psykologiaan.

Houkutuslintu (1946). Ohjaus: Roland af Hällström. Käsikirjoitus: Roland af Hällström (nimimerkillä Viljo Hela). Pääosissa: Leila Jokimo, Eino Kaipainen, Eero Leväluoma, Maire Karila. Katso elokuva täältä.

PIKAJUNA POHJOISEEN (1947)

Shanghain pikajunan tasoinen, yhteen tilaan sijoittuva ja huikealla näyttelijäkaartilla (Ikonen, Wager, Korhonen jne.) varustettu Pikajuna pohjoiseen on ohjaaja Roland af Hällströmin pääteos. 1940-luvun usvainen iltamaisema käynnistää yöllisen matkan, josta tulee tilinteon ja rikoksen taival. Studiojunan falskius nousee unenomaiseen osaan, kun se hoitaa roolinsa klassisen kamarinäytelmän kulisseina.

Pikajuna pohjoiseen (1947). Ohjaus: Roland af Hällström. Käsikirjoitus: Roland af Hällström (nimimerkillä Viljo Hela, Karen Aabyen romaanista). Pääosissa: Ansa Ikonen, Leif Wager, Tauno Majuri, Aku Korhonen. Katso elokuva täältä.

RADIO TEKEE MURRON (1951)

Usko Santavuoren tosielämän murtoreportaasi oli pohjana Matti Kassilan tyylipuhtaalle rikoskomedialle, jossa radiotoimittaja Toivo Teräsvuori murtautuu taidemuseoon tehdäkseen jutun ryöstöstä. Hänen epäonnekseen varsinaiset varkaat ehtivät karkaamaan, ja Teräsvuori tulee itse pidätetyksi rikoksesta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Kassila itse kutsui muutamassa viikossa kynäiltyä käsikirjoitusta juoksufilmiksi eli takaa-ajoelokuvaksi, jossa paetaan läpi yöllisen Helsingin.

Radio tekee murron (1951). Ohjaus: Matti Kassila. Käsikirjoitus: Matti Kassila ja Aarne Tarkas. Pääosissa: Hannes Häyrinen, Ritva Arvelo, Kullervo Kalske. Katso elokuva täältä.

KOVAA PELIÄ POHJOLASSA (1959)

Tauno Palon huikea kaksoisrooli johtaja Östermalmina ja ulkomailta palaavana Kari Kivenä osoittaa hänen tavattoman komediallisen rytmitajunsa. Kansainväliseen vakoiluun sotkeutuminen pakottaa Östermalmin piiloutumaan, joten hän palkkaa Kiven esittämään itseään vaivaisella neljän miljoonan palkkiolla. Näennäisesti huiputus vaikuttaa toimivan, mutta hauskuus vaarantuu, kun rikolliset lähestyvät. Aikalaiskritiikkien murskaama elokuva viihdyttää edelleen charmantilla Palolla, jolla riittää vientiä, oli päällä sitten johtajan puku tai öljyiset haalarit.

Kovaa peliä pohjolassa (1959). Ohjaus: Toivo Särkkä. Käsikirjoitus: Erkki Koivusalo. Pääosissa: Tauno Palo, Teija Sopanen, Kaarlo Halttunen, Gunvor Sandkvist. Katso elokuva täältä.

EI RUUMIITA MAKUUHUONEESEEN (1959)

Espanjan rantalomalta paluun jälkeen kaverusten Kaarna (Helge Herala) ja Honka (Tommi Rinne) rusketusrajat eivät ehdi edes haaleta, kun pulssi jo kiihtyy uudelleen ja kansainvälinen rikollisjoukko käyttää miehiä hyväksi salakuljettamaan natsien vanhoja rahapainolaattoja. Pilke silmäkulmassa kuvattu ja hurmaavilla houkutuslinnuilla (Marjatta Kallio, Anneli Sauli) varustettu elokuva on ranskalaisten Eddie Constantine -elokuvien pastissi. Sekä Espanjan ja Suomen että happokammioiden ja salamasotien välillä navigoiva rikoshupailu laittaa Suomen maineen maailman vähiten korruptoituneena maana koetukselle.

Ei ruumiita makuuhuoneeseen (1959). Ohjaus ja käsikirjoitus: Aarne Tarkas. Pääosissa: Anneli Sauli, Helge Herala, Marjatta Kallio, Tommi Rinne. Katso elokuva täältä.

JUOKSE KUIN VARAS (1964)

Käsikirjoittaja Palmer Thompsonin ja pääosanäyttelijä Åke Lindmanin tandemina hoidettu ohjaustyö on kylmän sodan ydinvuosien kansainvälinen tuotanto, jossa amerikkalainen Lanigan (Long) pakenee epäiltynä murhasta. Livistettyään Lanigan kiristää hänet ilmiantaneen Arvo Mäen (Lindman) jäljittämään kanssaan puolen miljoonan rahapalkkiota.  Vaikka suurin osa elokuvan jännittävästä pakojahdista hoidetaan svengaavan jazzin tahdissa ja alkujakson hekumallisen rikosjakson koreografiassa näkyvät ranskalaiset vaikutteet, lukuisat kaupunkiajelut ja Pirkko Mannolan laulama ”Sisu, Sauna ja Suomi” -laulu tekevät elokuvasta pettämättömän suomalaisen.

Juokse kuin varas (1964). Ohjaus: Palmer Thompson ja Åke Lindman. Käsikirjoitus: Palmer Thompson. Pääosissa: Richard Long, Åke Lindman, Pirkko Mannola. Katso elokuva täältä.

Teksti: Otto Kylmälä