Elokuvapolulla on kolme eritasoista polkua. Esipolku on suunniteltu varhaiskasvatukseen, mutta se soveltuu myös alkuopetukseen. Alapolku on suunnattu alakouluille ja yläpolku yläkouluille sekä toisen asteen oppilaitoksille. Alapolkua voi käyttää myös ylempien luokka-asteiden kanssa elokuvakerronnan terminologiaan perehdyttäessä. Näytteet ja niihin liittyvät tehtävät on jaoteltu aiheittain, esim. leikkaus, kameran liike, jne.
Elokuva kantaa mukanaan taidemuotonsa koko historiaa, ajassa muuttuvia asenteita, erilaisia lajityyppejä, tähtijärjestelmää ja tuotantokoneistoa. Näihin perehdytään yläpolulla suomalaisten esimerkkien kautta.
Yläpolulta löytyy mm. lyhyt- ja dokumenttielokuvaan sekä mainoselokuvaan perehdyttävää materiaalia ja elokuvia tehtävineen. Yläpolulla ja Katso elokuvissa ‑osiossa voi perehtyä lajityyppeihin erityisesti suomalaisen elokuvan näkökulmasta. Lyhytelokuvan purkamiseen tarkoitettua analyysia voi käyttää myös pitkän elokuvan käsittelyssä.
Lisätehtävissä on elokuvaan liittyviä yleisiä, aiheeseen johdattavia tehtäviä. Näiden avulla voi lämmitellä luokkaa ennen varsinaisiin elokuvatehtäviin siirtymistä. Osion tehtävissä tutustutaan tarinankerrontaan ja elokuvan tekemiseen. Kirjan ja elokuvan kerrontaa tutkitaan myös Tuntemattoman sotilaan näytteiden avulla, kurkistetaan kulissien taakse ja mietitään minkä värinen mustavalkoinen kuva oikeasti on.
Sivupolulla esitellään elokuvakasvatuksen eri toimijoita ja toimintaa kouluihin, kuten koulujen Elokuvaviikko ja Kaikki kuvaa ‑materiaaleja ja opetellaan pelaamaan Aliasta videoseurapelinä.