Lyhytelokuvia

Lyhytelokuvia on tuotettu läpi elokuvan historian, mutta niiden asema elokuvakulttuurissa on vaihdellut vuosikymmenien saatossa. Ensimmäiset elokuvat olivat kaikki lyhyitä. Esimerkiksi Lumièren veljesten elokuvat vuodelta 1895 olivat vain 45 sekunnin mittaisia dokumentaarisia tai fiktiivisiä yhden kohtauksen filmejä. Elokuvien sisällöt laajenivat ja kerronta monipuolistui kuitenkin varsin pian. Kehityksen seurauksena syntyi elokuvan pitkä muoto.

Lyhytelokuvat säilyttivät kuitenkin asemansa pitkien elokuvien rinnalla. Elokuvanäytöksen yhteydessä saattoi nähdä pitkän elokuvan, lyhyitä uutisfilmejä, piirrettyjä ja komedioita. Suosittuja lyhytkomedioita olivat esimerkiksi Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin elokuvat.

Suomen ensimmäinen elokuvanäytös järjestettiin Helsingin Seurahuoneella kesäkuussa 1896, vain puoli vuotta Lumière-veljesten Pariisin näytännön jälkeen. Näytöksessä kinematografilta kankaalle heijastettiin useita Lumière-lyhytelokuvia. Ensimmäiset yleisöt olivat näytöksistä hämmästyneitä, osa myös kauhuissaan elokuvien realistisuuden vuoksi.

Auguste ja Louis Lumière: Juna saapuu asemalle (1897).

Television vakiinnuttaessa asemansa uutena esityspaikkana lähti lyhytelokuvien tuotanto ja esittäminen elokuvateattereissa laskuun. Aiemmin kaupallisesti merkittävä elokuvan laji poistui elokuvateatterilevityksestä käytännössä kokonaan 1970-luvun alkuun mennessä. Lyhytelokuvien pääasiallisiksi esityspaikoiksi vakiintuivat elokuvafestivaalit. 2000-luvulla internet ja muut digitaaliset mediat ovat luoneet lyhytelokuvalle uuden esityskanavan. Samalla internet on tarjonnut aiempaa kattavamman kanavan amatöörielokuvalle.

Lyhytelokuvaosion lähteet ja kirjallisuus:
Saara Cantell, Timantiksi tiivistetty – Kerronnalliset strategiat fiktiivisessä lyhytelokuvassa
Peter von Bagh, Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja
Richard Raskin, The Art of the Short Fiction Film
Jari Sedergren ja Ilkka Kippola, Dokumentin ytimessä – Suomalaisen dokumentti- ja lyhytelokuvan historia 1904–1944