Parhaimmillaan mainoselokuva heijastaa oman aikakautensa asenteita ja kulttuuria sekä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia murroksia, mikä tekee sen kiinnostavaksi nykyajasta käsin. Mainoksiin on tallentunut runsaasti arkielämän kuvia, mutta myös populaarikulttuurin kuvastoa ja teemoja.
Suomalaisen mainoselokuvan varsinainen kehitys alkoi 1950-luvulla. Mainostuotannossa omaksuttiin jo varhain kansainvälisiä vaikutteita. Yleisiä tavoitteita olivat uutuudesta tiedottaminen, kotityön helpottaminen ja rationalisointi. Nämä lähtökohdat heijastivat amerikkalaisen mainonnan ideologioita vapaudesta, helppoudesta ja uutuudesta.
Hartwall-filmi
Suomessakin käytiin 1950-luvulla keskustelua siitä tulisiko mainoksen olla viihteellinen vai informatiivinen. Tunnetuksi tuli valkotakkinen asiantuntija, joka lähes tieteellisesti todisti tuotteen tehokuutta ja ylivertaisuutta kilpailijoihinsa nähden. Näissä valistavissa mainoksissa jäätelön syömisestä löydettiin terveysvaikutteita ja moderni pesuaine peittosi vanhanaikaisen lipeän.
Tuotteen suurenmoisuudesta todistivat myös tunnetut ja ihaillut tähdet. Sellaiset kuin filmitähti Tauno Palo tai iskelmätähti Laila Kinnunen, laulava ja näyttelevä urheilusankari Tapio Rautavaara tai vuoden 1952 Miss Universum Armi Kuusela.
Mainoksen luonteesta riippuen tuotetta esiteltiin joko koekeittiössä teknisin termein tai viihdyttävästi musiikin ja tanssin tahtiin. Kipparikvartetti oli suosionsa takia mainio vetonaula ja kvartetti tekikin useita mainoselokuvia. Se sai aikanaan myös oman nimikkotuotteen, Chymoksen Kipparipurkan (1956). Nimenomaan lyhyttä mainospätkää varten sävelletty iskevä melodia eli jingle saapui Suomeen 1950-luvun loppupuolella.
Mainoselokuvaan haettiin usein keinoja elokuvakerronnasta. Esimerkiksi perheenemännille suunnatuissa pesuainemainoksissa haettiin samaistumiskohteita draaman muodossa. Klassista elokuvakerrontaa noudatellen mainoksessa päädyttiin ankeasta alkutilanteesta onnelliseen loppuun. Kotimaisena erikoispiirteenä oli ns. rillumarei-kulttuurin siirtäminen mainoksiin.
Naiset olivat kuluttajina keskeinen kohderyhmä 1950-luvun mainonnassa. Niin pesuainemainoksissa kuin erityisissä Kotitalousfilmeissä (1954–65) perheenemäntiä pyrittiin valistamaan nimenomaan myynninedistämisen näkökulmasta.
Naista lähestyttiin myös kauneustuotteiden kuluttajina, ja näiden mainostamiseen haettiin glamouria. Erityisissä kauneussaippuamainoksissa korostui perheen ja avioliiton ihanne naisen pyrkimysten päämääränä. Naisten koulutustason kohoaminen tai lisääntynyt työssäkäynti ei näkynyt naisille suunnatussa mainonnassa. Mainoksissa nainen oli kuitenkin aktiivinen toimija, vaikkakin pitkälle miesten ehdoilla.
1950-luvulla oli myös rehevää tupakka- ja alkoholimainontaa, mikä nykyään ei enää ole Suomessa luvallista.
Lisää aiheesta Päivi Hovi-Wasastjerna: Onnen avain. Mainoselokuva Suomessa 1950-luvulla. (1996)