Varhaisiin mykkäelokuviin ei sävelletty musiikkia vaan niiden musiikki valittiin soittolistoilta. Esitystilanteet olivat aina erilaisia, sillä teattereissa oli erilaiset mahdollisuudet musiikin toistoon: joissain teattereissa saattoi olla iso orkesteri, mutta useimmissa kuitenkin vain pieni muusikkoryhmä.
Pienimmissä teattereissa yksi henkilö huolehti musiikista: musiikki soitettiin gramofonilla, pianolla tai vaikkapa pianolla. Lisänä saattoi olla erilaisia äänivempaimia, joilla tuotettiin kuvaan kuuluvia foley-ääniä. Tänä päivänä yksi kuuluisimpia foley-artisteja on suomalainen Heikki Kossi, joka on työskentelee mm. Hollywood-tuotannoissa.
Helsingissä toimii vielä yksi mykkäelokuvan kulta-aikana käynnistetty elokuvateatteri. Eerikinkadulla sijaitseva Orion otettiin käyttöön vuonna 1928 eli vain muutama vuosi ennen äänielokuvan saapumista Suomeen. Alkuvuosina mykkäelokuvan säestykseen käytössä oli oma orkesteri, ja Orionin vakituiseen teatterihenkilökuntaan kuului jopa kahdeksan muusikkoa. Elokuvat säestettiin livenä valkokankaan edessä olevasta ”orkesterimontusta”, joka Orionista löytyy edelleen.
Myös Chaplinin mykät elokuvat säestettiin tämän tavan mukaan. Kun elokuva vihdoin sai äänen, Chaplin sävelsi musiikin kaikkiin aiemmin tekemiinsä mykkäelokuviinsa.