Oppimateriaali Antti Pentikäinen, IhmeFilmi ry. Copyright IhmeFilmi ry 2017. Kopiointi sallittu IhmeFilmi ry:n kanssa järjestettyjen elokuvanäytösten ja -kurssien yhteydessä. Muuhun käyttöön pyydettävä kirjallinen lupa IhmeFilmi ry:ltä. Lisätietoja www.ihmefilmi.fi
Yksi suomalaisen taiteen kestoaiheista on ihmisen ja luonnon suhde. Se näkyy ja kuuluu niin kuvataiteessa, musiikissa kuin kirjallisuudessa. Vanhimmat tulkinnat löytyvät epäilemättä Kalevalasta, mutta moni nykytaiteilijakin pohtii luonnon ja ihmisen suhdetta teknologiaan. Jopa arkkitehtuurissa viitataan usein luontoon: esimerkiksi presidentin virka-asunnon Mäntyniemen ikkunankarmit ovat lainanneet muotonsa alueen männiköstä. Suomea siis hallitaan rakennuksesta, joka muistuttaa ympäröivää luontoa ja sulautuu siihen.
Risto Jarvan ohjaama Jäniksen vuosi on lempeä komedia, jossa mainostoimistossa työskentelevä Kaarlo Vatanen saa tarpeekseen kiireestä, stressistä ja rahan ylivallasta. Hän lähtee vaeltamaan läpi Suomen seuranaan suloinen rusakko, jonka jalka on mennyt poikki auto-onnettomuudessa. Matkallaan mies ja jyrsijä kohtaavat toinen toistaan kiinnostavampia tyyppejä ja tilanteita. Kaikki kokemukset tuntuvat kuitenkin vahvistavan Vatasen havaintoa: ihminen vieraantuu luonnosta ja samalla tuhoaa omat elinmahdollisuutensa.
Risto Jarva näki luonnosta etääntyneen ihmisen kärsivänä ja onnettomana. Tuotantoyhtiö Filminor lähetti Elokuvasäätiöön eräänlaisen ohjelmajulistuksen käsikirjoitusluonnoksen mukana. Siinä sanottiin näin:
”Elokuvalla on tarkoitus osoittaa, kuinka kallisarvoista ja säilytettävää luonto on, kuinka tervehdyttävä sen vaikutus kaupunkilaistuneeseen, kiireiseen ja ahdistuneeseen
ihmismieleen, jota ajaa eteenpäin kilpailumentaliteetti ja itsensä myyminen. Jäniksen vuosi kertoo paosta maalle, luontoon, yksinkertaisempaan, agraariseen elämään. Se on idealistinen kertomus rousseaulais-capralaisessa hengessä. Jäniksen vuosi on myös kertomus heikomman puolelle asettumisesta, kertomus siitä miten hyvyys tekee elämän mielekkääksi – tänäkin päivänä.”
Jäniksen vuodessa on paljon kansankomedian piirteitä, kuten vereviä hahmoja, koomisia tilanteita ja tutunoloisia maalaismaisemia. Teoksen komediallisuus ei kuitenkaan ole päällekäyvää laatua. Vaikka elokuvassa on omat vitsikkään hetkensä, ei se pyri aiheuttamaan katsojassa röhönaurua. On oikeastaan varsin kummallista, että komedian päähenkilö on masentunut ja omasta elämästään vieraantunut mies, joka haluaa katkaista suhteensa läheisiinsä ja jopa koko yhteiskuntaan. Ehkä tässä vieraantuneisuudessa piileekin avain komiikkaan. Aivan kuten
Vatanen myös katsoja alkaa seurata nykyajan hullutuksia matkan päästä – ei enää aktiivisena osallistujana. Kaikki muuttuu hieman naurettavaksi, kun tarkkailija katkaisee omat tunnesiteensä tarkkailun kohteeseen. Tuloksena on tummasävyistä ja surumielistä komediaa, joka ei yritä pakottaa sanomaansa katsojalle, vaan ennemminkin ottaa hänet mukaansa matkalle.
Risto Jarva tunnettiin 1970-luvulla kiinnostavien ja suosittujen elokuvien tekijänä. Hän tarttui usein aiheisiin, jotka koskettivat suomalaisia. Samalla hän osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun. Esimerkiksi Työmiehen päiväkirjassa (1966) Jarva kommentoi kaupungistumisen aiheuttamia ongelmia, ja Ruusujen aika (1969) katsoi valmistumisaikaansa kaukaisesta tulevaisuudesta eli vuodesta 2012 käsin. Jarva teki myös suosittuja komedioita. Esimerkiksi Loma (1976) nauroi suomalaisille, jotka matkustivat etelään seuramatkoille.
Jäniksen vuosi on ainoa Jarvan elokuvista, joka ei perustu alkuperäiskäsikirjoitukseen vaan johonkin toiseen teokseen. Arto Paasilinnan alkuperäisromaani julkaistiin vuonna 1975. Se on käännetty ainakin kahdellekymmenelle eri kielelle. Kirjasta on tehty myös toinen elokuvasovitus: Le lièvre de Vatanen valmistui Ranskassa vuonna 2006. Sitä ei pidetä lähellekään suomalaisen elokuvan veroisena.