Pohdittavaksi elokuvan jälkeen

  • Mikä oli elokuvan kiinnostavin kohtaus? Entä tylsin? Miksi?
  • Jääkö elokuvasta hyvä olo vai paha mieli?
  • Keskustelkaa tai kirjoittakaa ryhmässä omasta luontosuhteestanne. Mitä luonto teille merkitsee? Vai merkitseekö mitään?
  • Kuka elokuvan hahmoista on lähinnä
    teitä itseänne?

Jäniksen vuosi on neljä vuosikymmentä vanha elokuva. Ajan kuluminen näkyy monella tavalla, mutta monet asiat eivät ole lainkaan vanhentuneet.

  • Mistä näkee, että Jäniksen vuosi on valmistunut vuonna 1977?
  • Mitkä teemat ja tilanteet ovat edelleen ajankohtaisia?
  • Millaisena Vatasen inhoama nykyaika on kuvattu?
  • Entä millainen on hänen unelmiensa maailma? Millaisena itse koette 2010-luvun – onko se idylli vai painajainen?
  • Jos Jäniksen vuodesta tehtäisiin uusintaversio, millaisia asioita siihen pitäisi ottaa mukaan?

Etsikää kirjoja, runoja, maalauksia, elokuva ja muita taideteoksia, jotka käsittelevät jollakin tavalla ihmisen ja luonnon suhdetta. Katsokaa ja lukekaa niitä yhdessä.

  • Millaisia painotuksia niissä on?
  • Vatanen on elokuvassa onnellisimmillaan silloin kun hän on luonnon keskellä – ja usein jäniksen kanssa. Mikä kuvista tai kohtauksista jäi vahvimmin mieleenne?

Ottakaa pareittain kuvia toisistanne paikassa tai tilanteessa, jossa te olette onnellisia. Kuvan voi lavastaa koululla tai mennä jonnekin muualle kuvaamaan.
Katsokaa lopuksi kuvat yhdessä.

  • Muistuttavatko ne toisiaan?
  • Mitkä olivat suosituimmat aiheet?

Jäniksen vuosi jäi Risto Jarvan (s. 1934) viimeiseksi työksi. Ohjaaja kuoli liikenneonnettomuudessa kutsuvierasnäytöksen jälkeen joulukuussa 1977. Etsikää
netistä tietoa Risto Jarvasta ja hänen elokuvistaan.

  • Millaisia teemoja hän käsitteli?
  • Millaisiin aiheisiin uskoisitte hänen tarttuvan nyt, jos hän eläisi edelleen?