Oppimateriaali: Antti Pentikäinen, IhmeFilmi ry. Copyright IhmeFilmi ry 2017. Kopiointi sallittu IhmeFilmi ry:n kanssa järjestettyjen elokuvanäytösten ja -kurssien yhteydessä. Muuhun käyttöön pyydettävä kirjallinen lupa IhmeFilmi ry:ltä. Tutustu IhmeFilmin elokuvasarjoihin www.ihmefilmi.fi
Oletko joskus kuullut saksankielisen termin Zeitgeist? Se suomennetaan yleensä ajan hengeksi, ja sillä tarkoitetaan tietyn aikakauden henkistä ilmapiiriä ja kulttuuria.
Elokuva pystyy taltioimaan ajan hengen tinkimättömästi ja tarkasti. Valkokangas paljastaa tietysti pintatasolla aikakauden visuaalisen tyylin, muodin ja arkkitehtuurin, mutta taianomaisesti myös ihmisten käytös, asenteet, pelot ja toiveet sekä yhteiskunnan rakenteet muuttuvat näkyviksi. Vanhojen elokuvien kautta meidän on mahdollista kokea menneet vuosikymmenet melkein kuin olisimme itse siellä käyneet.
Mikko Niskasen ohjaama Käpy selän alla paljastaa yllättävän paljon 1960-luvun rakennemuutoksesta: ihmiset valuivat maalta kaupunkeihin työn ja paremman elämän toivossa. Aikaisemmin Suomessa oli tehty paljon elokuvia maaseudusta, vaikka mukana oli myös monia kaupunkikuvauksia, kuten Suomisen perheestä kertova sarja. Maaseutu oli kuitenkin ollut suomalaisen elokuvan perusmaisema vuosikymmenten ajan. Käpy selän alla paljasti muutoksen, sillä se kertoikin neljästä kaupunkilaisesta nuoresta, jotka lähtevät maalle telttailemaan. He liikkuvat metsässä kömpelösti, ja kommunikaatio alkuasukkaiden kanssa on ajoin kankeaa. Valta oli siirtynyt landelta cityyn.
Elokuva kertoo myös nuorisokulttuurin noususta. Vanhat Suomi-elokuvat kertoivat useimmiten aikuisista – teinien rooli tarinoissa oli yleensä vain edustaa epäkypsyyttä ja tyhmyyttä, jota päähenkilöt saattoivat kommentoida ja pilkata. Esimerkiksi Mika Waltarin näytelmästä Kuriton sukupolvi tehtiin kaksi elokuvaversiota (1937 ja 1957), jotka nykyisin lähinnä naurattavat lapsellisuudellaan. Nuorison henkeä ei onnistuttu tavoittamaan kummassakaan.
1960-luvulla nuoriso nousi markkinamiesten silmissä kiinnostavaksi kohderyhmäksi, jolle oli mahdollista myydä musiikkia, vaatteita ja unelmia. Nuorisokulttuurista tuli maailmanlaajuinen, yhteiskunnallinen megatrendi myös muilla aloilla. Tällainen elokuva ei olisi ollut mahdollista vuosikymmentä aikaisemmin.
Niskanen halusi oman elokuvansa keskiöön uuden sukupolven huolineen ja ilonaiheineen. Hänen hahmonsa janoavat vapautta, toivoa, yhdessäoloa. Tietysti he haluavat myös ”olla ihan rauhassa” ilman että äiti tirkistelee avaimenreiästä. Aikuisuutta kohti vaeltavien nuorten tarina on kerrottu raikkaasti ja hauskasti. Vaikka Käpy selän alla on jo yli 50 vuotta vanha, sen kautta on edelleen mahdollista ymmärtää 1960-luvun henkistä ilmapiiriä. Pääosanelikko on kuvattu psykologisesti uskottavalla tavalla. Silti hahmojen juurettomuudessa ja ahdistuksessa on jotain tuttua ja tunnistettavaa nykyaikanakin.
Suurin ero vanhoihin elokuviin näkyy suhtautumisessa seksuaalisuuteen. Ennen 1960-lukua seksikohtaukset esitettiin viitteelliseksi niin, että pariskunta katosi heinälatoon, minkä jälkeen kamera kuvasi heinäkasaa tai taivaalla vaeltavia poutapilviä. Käpy selän alla ei ehkä nykyajan mittapuulla ole kovin rohkea, mutta seksuaalisuus ja eroottisuus väreilee pinnan alla – ja joskus pinnallakin – käytännössä koko ajan. Onneksi Niskanen ei tavoittele sensaatiota, vaan kuvaa nuorten levotonta etsintää vakuuttavasti ja koskettavasti.
Käpy selän alla muistetaan myös hienosta musiikistaan, josta vastasivat Otto Donner ja Kaj Chydenius. Herkät sanoitukset ovat Marja-Leena Mikkolan. Alkukohtauksessa näyttelijä Kristiina Halkola katsoo suoraan kameraan ja laulaa kappaleen Laulu rakastamisen vaikeudesta. Kohtauksessa niin sanotusti rikotaan ”neljäs seinä”, eli näyttelijä rikkoo illuusion elokuvan maailman ja katsojan todellisuuden välillä. Efekti on järisyttävä. Yhtäkkiä emme ole ulkopuolisia vaan osallisia Santun, Riitan, Timpan ja Leenan kesävietossa.
Elokuvan loppurepliikki sitoo kaiken yhteen. Se saa kysymään, kenen kokemuksesta oikeastaan onkaan kysymys: ”Nuoruus on kuulemma kaikkein parasta aikaa, mitenköhän helvetin vaikeaa sitä on vanhana?”