Komisario Palmun erehdys on alun perin Mika Waltarin kirjoittama vuonna 1940 ilmestynyt salapoliisiromaani. Matti Kassila ohjasi romaanin pohjalta samannimisen elokuvan vuonna 1960. Elokuva on vuosikymmenten ollut suomalaisten suosikkielokuva. Vuonna 2012 elokuva kriitikot valitsivat sen kaikkien ”Kaikkien aikojen kotimaiseksi elokuvaksi”.
Elokuvan jälkeen
- Mitä elokuvakerronnan keinoja ohjaaja Matti Kassila käyttää luodessaan jännitystä ja kauhun tunnelmaa?
- Miten, millaisin keinoin murhamysteerin jännitystä kevennetään?
Pohtikaa miten tarinaa kerrotaan takaumien kautta.
- Miten paljon siinä itse asiassa liikutaan reaaliajassa?
- Vaikuttaako monella aikatasolla liikkuva rakenne hankalalta?
- Jos tuntuu niin miksi, tai toisaalta miksi ei?
Katso esimerkit Komisario Palmun erehdyksen valaistuksesta ja kameranliikkeistä.
Elokuvassa on useita kamera-ajoja, tunnistatko joissain niistä subjektiivisen kameran katseen.
Elokuvan käsittelyyn löytyy myös Koulukinon oppimateriaali
ja Elokuvapolun analyysitehtävä esimerkkinäytteineen.
Palmun tekijöistä, taustoista ja aikalaisvastaanotosta lisätietoja Elonetistä.
- Ohjaus & käsikirjoitus
- Matti Kassila.
- Rooleissa
- Joel Rinne (komisario Palmu), Elina Pohjanpää (Irma Vanne), Matti Ranin (Toivo, Palmun apulainen), Leo Riuttu (kirjailija K. V. Laihonen), Leo Jokela (etsivä Kokki), Elina Salo (Airi Rykämö), Matti Oravisto (insinööri Erik Vaara), Pentti Siimes (Aimo Rykämö), Saara Ranin (Amalia Rygseck), Leevi Kuuranne (hovimestari Veijonen, ”Batler”), Jussi Jurkka (Bruno Rygseck), Aino Mantsas (Alli Rygseck), Arvo Lehesmaa (johtaja Gunnar Rygseck), Risto Mäkelä (poliisipäällikkö Hagert), Toivo Mäkelä (pianisti).
- Kesto
- 103 min


