Sampo (1959)


Kalevalan sopivuutta elokuvan aiheeksi pohdittiin 1950-luvun alussa sekä Yhdysvalloissa että Neuvostoliitossa. Vuonna 1956 Moskovassa järjestetyn suomalaisen elokuvaviikon yhteydessä neuvostoliittolaiset esittivät ensi kerran suomalaiselle elokuvadelegaatiolle Kalevala-aiheisen elokuvan valmistamista neuvostoliittolais-suomalaisena yhteistuotantona. Suomalaisten taholta ajatukseen suhtauduttiin useistakin syistä varauksellisesti. Hankkeen suomalaiseksi puuhamieheksi ryhtynyt Kustaa Vilkuna sai vanhan tuttavansa ja entisen yhteistyökumppaninsa, Suomi-Filmin pääjohtajan Risto Orkon innostumaan asiaan. Sampo esitettiin vuonna 1964 Yhdysvalloissa englanniksi äänitettynä ja nimellä The Day the Earth Froze.

Siirry tästä KOULUKINON OPPIMATERIAALIIN!
Lue KAVIn sivulta Sampo-elokuvan restaurointikertomus

Ohjaus
Aleksandr Ptushko.
Käsikirjoitus
Viktor Vitkovitsh, Grigori Jagdfeld.
Rooleissa
Urho Somersalmi (Väinämöinen), Anna Orotshko (Louhi), Ivan Voronov (Ilmarinen), Andris Oshin (Lemminkäinen), Ada Voitsik (Lemminkäisen äiti), Eve Kivi (Annikki), Georgi Milljar (velho), Mihail Trojanovski (tietäjä).
Tuotanto
Mosfilm, Suomi-Filmi Oy
Maa
Neuvostoliitto, Suomi
Korut
Kalevala Koru Oy.
Kesto
91 min
Valmistumisvuosi
1959

Tutustu Elonetissä elokuvan taustoihin.