Oletko koskaan miettinyt minkä värinen on mustavalkoisen elokuvan maailma oikeasti?
Ohessa on näytteitä suomalaisen elokuvan mustavalkoiselta kaudelta. Puvut itse eivät tietenkään olleet tuolloinkaan vain mustavalkoisia vaan usein hehkuivat väreissä ja toivat kuviin harmaan eri sävyjä. Toisaalta hillityilttä väreillä saatiin aikaan turvallisen harmaata: esimerkiksi Pekka Puupään puku onkin yllättäen vaaleansininen!
Kohtalokkaissa juhlapuvuissa mustaa tehokkaampi olivat esimerkiksi syvänsininen, joka antoi enemmän vivahteita kuvaan valojen ja varjojen leikeissä. Suosittuja olivat myös tummanvihreä ja viininpunainen. Valkoinen ei sekään ollut koskaan puhtaan valkoista.Valkokankaalla lumen värisenä hohkaava vaate onkin luonnossa kirkkaan sitruunankeltainen.
Simo Penttilän kirjoittama seikkailutarina Sadan miekan mies (1951) piti alkujaan kuvata väreissä. Siihen ei ollut resursseja ja väreissä kuvattiin lopulta vain elokuvan traileri. Puvustuksen suunnittelija Bure Litonius purki työllään sen teatteriperinteestä nousseen myytin, että kolmikymmenvuotisessa sodassa olisi käytetty yhtenäisiä univormuja. Litonius itse kertoi haastattelussaan (Kinolehti 4/1951), että ”määrätty muoti tietenkin oli vallalla, mutta että muuten jokainen valmisti itselleen asepuvun mielensä ja varojensa mukaan. Univormun perusteella ei, esimerkiksi, ilman muuta voinut erottaa kapteenia kenraalista. Köyhällä kenraalilla saattoi olla paljon mitättömämpi puku kuin rikkaalla kapteenilla.”
”Ongelmia syntyi pukujen värityksestä, näyttelijät kun eivät räikeistä väreistä pitäneet, sillä ne häiritsivät heidän eläytymistään rooliin. Mustavalkokuvauksessa tietty värikkyys oli kuitenkin onnistumisen ehto”.
Puku elokuvasta Pieni suorasuu (vas) ja Prinsessa Ruusunen (oik.)
Pätkän housut Puupää-elokuvista.
Uniformu elokuvasta Tanssi yli hautojen.
Puku elokuvasta Ruma Elsa (vas.) ja tunnistamattomasta elokuvasta.