Varhaisiin mykkäelokuviin ei sävelletty musiikkia vaan niiden musiikki valittiin soittolistoilta. Esitystilanteet olivat aina erilaisia, sillä teattereissa oli erilaiset mahdollisuudet musiikin toistoon: joissain teattereissa saattoi olla iso orkesteri, mutta useimmissa kuitenkin vain pieni muusikkoryhmä.
Pienimmissä teattereissa yksi henkilö huolehti musiikista: musiikki soitettiin gramofonilla, haitarilla tai pianolla ja lisänä saattoi olla erilaisia äänivempaimia, joilla tuotettiin kuvaan kuuluvia foley-ääniä.
Elokuvateatteri Orion on otettu käyttöön vuonna 1928 eli vain muutama vuosi ennen äänielokuvan saapumista Suomeen. Alkuvuosina mykkäelokuvan säestykseen käytössä oli oma orkesteri, ja Orionin vakituiseen teatterihenkilökuntaan kuuluikin kahdeksan soittajaa.
Myös Chaplinin mykät elokuvat säestettiin tämän tavan mukaan. Kun elokuva vihdoin sai äänen, Chaplin sävelsi musiikin kaikkiin mykkäelokuviinsa.