Elokuvan johdanto ja ekspositio

Elokuvan katsojalla on useimmiten jonkinlainen ennakkokäsitys elokuvasta, vaikka itse tarina ei olisi vielä alkanutkaan. Elokuvan nimi, alun tekijätiedot, musiikki ja äänimaailma lisäävät odotuksia ja luovat tunnelmaa. Ennakko-odotuksiin vaikuttaa myös tieto elokuvan lajityypistä eli siitä onko kyseessä komedia, toimintaelokuva tai fantasia.

Varsinaisen tarinan alku ohjaa voimakkaasti suhtautumista kaikkeen mitä tulemme näkemään ja kuulemaan. Tyyli ja kerrontapa virittävät meidät seuraamaan tarinaa oikealla tavalla. Erityisen tärkeä on ekspositio, se kuinka pääsemme tutustumaan tarinan henkilöihin ja heidän elämäntilanteisiinsa. Samalla tulevat esille paikat ja ympäristöt, joissa elokuvan henkilöt toimivat.

Ekspositio saattaa olla keskitetty tai hajautettu. Keskitetyssä ekspositiossa olennaiset tiedot saadaan tiiviisti ja luotettavasti heti elokuvan alussa, johdantovaiheessa. Johdanto saattaa siis toimia esinäytöksen tapaan, antaa tiivistetysti tietoa siitä, miten jotkin kauan sitten tapahtuneet asiat luovat pohjan tarinalle. Joskus johdanto toimii arvoituksen tavoin – mistä tässä tarinassa oikein on kysymys?

Hajautettu ekspositio tarkoittaa sitä, että tärkeää tietoa henkilöistä ripotellaan pitkin elokuvan tarinaa. Näin henkilöistä muodostuva kuva rikastuu vähä vähältä. Saattaa myös paljastua yllättäviä seikkoja, joiden kautta henkilöiden väliset suhteet näyttäytyvät ihan uudessa valossa. Onko ekspositio hajautettu vai keskitetty, riippuu paljolti elokuvan lajityypistä.

Katso alla olevat näytteet.

  • Miten päähenkilöt esitellään näissä aloituksissa?
  • Mitä on odotettavissa tällaisten johdantojen jälkeen?
  • Pohdi, missä lajityypeissä käytetään tyypillisesti keskitettyä, missä puolestaan hajautettua ekspositiota?
  • Millaisia johdantoja olet nähnyt eri elokuvissa – miten näissä esitellään henkilöt ja tapahtumapaikat?
  • Miten ne ovat houkutelleet katsomaan elokuvaa?
  • Miten ne eroavat esimerkiksi komediassa tai trillerissä, romanttisessa draamassa tai toimintaelokuvassa.
  • Mistä luulet erojen johtuvan?

Gabriel, tule takaisin

 Valentin Vaala: Gabriel, tule takaisin (1951)

Valentin Vaalan ohjaama Gabriel, tule takaisin perustuu Mika Waltarin samannimiseen näytelmään. Kaksi naimatonta sisarusta, Ulriikka (Salli Karuna) ja Kristiina (Emma Väänänen) joutuvat naissankari Gabriel Vihervuoren (Tarmo Manni) huijaamaksi. Katso elokuva Elonetistä.

Pekka Puupää kesälaitumilla

 Armand Lohikoski: Pekka Puupää kesälaitumilla (1953)

Armand Lohikosken ohjaamassa ja Reino Helismaan käsikirjoittamassa musiikkipitoisessa komediassa Pekka Puupää kesälaitumilla  Justiina (Siiri Angerkoski) päättää, että hän ja Pekka (Esa Pakarinen) viettävät kesän maalla ilman Pätkää (Masa Niemi). Katso elokuva Elonetistä.

Niskavuoren naiset

Valentin Vaala: Niskavuoren naiset (1938)

Valentin Vaalan ohjaama draama Niskavuoren naiset pohjautuu Juhani Tervapään eli kirjailija Hella Wuolijoen samannimiseen näytelmään. 1930-luvun Hämeeseen sijoittuvassa tarinassa vanha emäntä (Olga Tainio) hallitsee Niskavuoren taloa, jonka hoitamiseen nuori isäntä Aarne (Tauno Palo) on turhautunut.
Katso elokuva Elonetistä.

Tehtävä

  • Millaisen elokuvan haluaisit itse tehdä?
  • Suunnittele oman elokuvasi johdanto