Lyhytelokuva

Lyhytelokuva on aivan oma taidemuotonsa. Usein se poikkeaa pitkistä kokoillan elokuvista paitsi lyhyemmän kestonsa myös erilaisen kerronnan ja rakenteen kautta. Lyhytelokuvalle ei ole tarkkaa määritelmää ja niiden kesto voi vaihdella minuutista melkein tunnin mittaisiin elokuviin. Elokuvantekijä pyrkii tiivistämään jonkin ajatuksen, havainnon, tapahtuman tai ilmiön lyhyeksi elokuvaksi. Lyhytelokuvat voivat olla fiktiivisiä, dokumentaarisia tai kokeellisia. Tarina päättyy usein yllättävään käänteeseen. Kokeellinen elokuva puolestaan voi tarjota kiehtovia kuva- tai äänimaisemia ilman selkeää tarinaa.

Pitääkö mun kaikki hoitaa? (2012). Ohjaus Selma Vilhunen.

Joitakin lyhytelokuvia voi luonnehtia metaforiksi. Niissä jokin tuttu asia esitetään niin, että se näyttää yllättävällä tavalla joltakin muulta.

Lyhytelokuva pyrkii monesti myös uudistamaan ja rikkomaan elokuvakerrontaa, joten sitä tulisikin katsoa ja tulkita omana elokuvakerronnan muotonaan eikä rinnastaa pitkään elokuvaan.

Lyhytelokuvan historiaa

Ensimmäiset Suomessa kuvatut dokumentaariset kaupunkikuvaukset saivat elokuvateatteriesityksen vuonna 1904 Helsingissä. Vuonna 1907 ensi-iltansa sai ensimmäinen suomalainen näytelmäelokuva Salaviinanpolttajat, jonka voi pituutensa puolesta määritellä lyhytelokuvaksi. Kyseisestä elokuvasta ei ole enää jäljellä kopioita, mutta arviot elokuvan pituudesta ovat noin 10–25 minuuttia.

Viipurin musiikkiopiston lapsiorkesteri ja -kuoro esittävät topakasti elokuvastudion lavasteissa mm. oopperaa Toppo Leistelän ohjaamassa lyhyessä dokumenttielokuvassa Laulu ja soitto on ilomme (1935). Katso elokuva Elonetistä.

Myös Suomessa näytettiin lyhytelokuvia pitkien elokuvien esityksien yhteydessä. Nämä olivat kulttuuriaiheisia lyhytelokuvia, dokumentteja ja uutiskuvia, joiden tuotantoa ja esittämistä tuki 1933 asetettu lyhytelokuvien veronalennus aina vuoteen 1964 asti. Viimeiset veronalennuselokuvat esitettiin elokuvateattereissa vuonna 1969. Samana vuonna pidettiin ensimmäiset Tampereen lyhytelokuvapäivät, joka on nykyjään Pohjoismaiden suurin ja vanhin lyhytelokuvafestivaali.

Heti tämän jälkeen vuonna 1970 perustettiin elokuvantekijöiden toimesta myös Suomen elokuvakontakti ry tukemaan kotimaista lyhytelokuvaa.  Elokuvakontakti lopetti toimintansa vuonna 2016. Lyhytelokuvan asian edistämistä Suomessa ovat jatkaneet monet elokuva-alan järjestöt kuten Koulukino ja Elävän kuvan keskus ELKE ry.

Kotimaisen lyhytelokuvan kansainvälisesti suurin hetki koettiin vuonna 2014, jolloin Selma Vilhusen Pitääkö mun kaikki hoitaa oli parhaan lyhytelokuvan Oscar-ehdokkaana. Ylipäätään suomalainen lyhytelokuva on viime vuosina saavuttanut kansainvälistä näkyvyyttä arvostettujen festivaalipalkintojen kautta.

Koulukino Suoratoisto -palvelusta löytyy valikoima kotimaisia lyhyt- ja dokumenttielokuvia koulujen ja kuntien kulttuuripalveluiden käyttöön. Mm. Pitääkö mun kaikki hoitaa löytyy palvelusta. Koulukino Suoratoistossa ostos sisältää julkiset esitysoikeudet.