Hannu Leminen: Valkoiset ruusut (1943)
Valkoiset ruusut on Hannu Lemisen ohjaama romanttinen melodraama, jonka pääosissä nähdään Helena Kara traagisessa roolissa ja Tauno Palo hedonistisena naistenmiehenä. Elokuva pohjautuu Stefan Zweigin novelliin, johon pohjautuu myös Max Ophülsin Kirje tuntemattomalta naiselta (1948). Lisää aiheesta Elonet-artikkelissa Hannu Leminen ja romanttinen melodraama. Katso koko elokuva Elonetissä.
Melodraaman juuret ovat teatterissa, ja nimi tarkoittaa alun perin musiikin ja draaman yhdistämistä. Elokuvassa melodraamalla viitattiin aluksi yleensä toimintaan ja jännitykseen, henkeäsalpaaviin ja hiuksia nostattaviin tilanteisiin ja yllätyskäänteisiin.
1950-luvulla melodraama alkoi kuitenkin merkitä yhä enemmän toisen tyyppistä elokuvaa, jossa toiminnan sijalla korostuivat tunteet. Perusmuodoksi tuli perhemelodraama, jonka puitteet olivat usein keskiluokkaiset ja tapahtumat keskittyivät perheen sisäisiin ja perhepiiriä ympäröiviin jännitteisiin. Keskeisiä aiheita olivat mm. tyytymättömyys ja vieraantuneisuus, avioliiton ulkopuoliset suhteet, kodin ja työssäkäynnin sovittamisen ongelmat, sukupolvien välinen kuilu sekä perheen ja suvun väliset konfliktit.
- Pohdi, mistä syistä päähenkilöt eivät näkemissäsi melodraamoissa tai saippuaoopperoissa saavuta onneaan tai tuntevat itsensä ahdistuneiksi ja tyytymättömiksi.
- Millaisia tunteita tämä aiheuttaa katsojassa?
Melodraaman perusmuodolle on tyypillistä hyvän ja pahan selvä vastakkaisuus. Lisäksi melodraamaan liitetään usein liioittelu ja ylitsepursuavuus, joka voi ilmetä yhtä hyvin paisuttelevassa musiikissa, tunteiden ilmaisussa kuin tyylitellyissä ja värikylläisissä lavastuksissa.
Melodraamaa voi pitää komedian tavoin paitsi omana lajinaan myös yhtenä kerronnan perusmuodoista, joka ilmenee eri tavoin eri aikoina ja eri paikoissa. Melodraamoja tehdään joka puolella maailmaa, mutta on luontevaa, että vaikkapa intialainen melodraama poikkeaa amerikkalaisesta, sillä yhteiskunnat ja perherakenteetkin ovat erilaiset – vaikka toisaalta esimerkiksi kielletyn tai epäsovinnaisen rakkauden teemoja löytää kaikkialta maailmasta. Komedian tapaan melodraama usein myös yhdistyy toisiin lajeihin. Lisäksi melodraama on yksi television sarjatuotannon, esimerkiksi saippuaoopperoiden perusaineksista.
Suomalaisessa elokuvahistoriassa Teuvo Tulio tunnetaan suurten melodraamojen ohjaaja. Markku Varjola tutkii laajassa esseessään Tulion tekijyyttä ja tuotantoa sekä tuliolaisen melodraaman kansainvälistä kontekstiä. ”Teuvo Tulion elokuvat tuomittiin pitkään roskaksi niiden liioitellun sisällön ja realismia kaihtavan visuaalisuuden vuoksi. Nämä psykoanalyyttiset melodraamat, joissa purkautuvat porvarillisen, patriarkaalisen yhteiskunnan jännitteet ja tukahdetut intohimot, kuitenkin vertautuvat lähemmässä tarkastelussa kansainvälisten ohjaajamestarien töihin.”
Regina Linnanheimo oli Tulion pitkäaikainen yhteistyökumppani, kreditoimaton käsikirjoittaja sekä monien elokuvien tähti. Hänen tähdittämistään elokuvista mm. Levoton veri on katsottavissa Elonetissä.
Erkki Karu: Nuori Luotsi (1928)
Rakastavaisten idylli rikkoutuu, kun Majakkasaarelle saapuva taiteilija iskee silmänsä nuoren luotsin (Joel Rinne) morsiameen. Katso Elonetistä.
Hannu Leminen: Riihalan valtias (1956)
Hannu Lemisen melodraamassa Riihalan valtias talonemäntä Anna (Emma Väänänen) pyörittää maataloa isännän juopotellessa ja tulevan perijän Antin tapaillessa naapuritilan piikaa. Anna toivoo pojalleen puolisoa Kaltevan tilan tytöstä, mutta joutuu pettymään. Katso Elonetistä.
Nyrki Tapiovaara: Juha (1937)
Nyrki Tapiovaaran ohjaama Juha (1937) on ensimmäinen Suomessa tehty elokuvasovitus Juhani Ahon romaanista. Itä-Suomeen sijoittuvassa tarinassa talollisen Juhan (Hannes Närhi) nuori emäntä Marja (Irma Seikkula) on onneton intohimottomassa avioliitossa. Taloon ilmestyvä karjalainen kauppamies Shemeikka (Walle Saikko) saa Marjan pauloihinsa.
Teuvo Tulio: Intohimon vallassa (1947), kuvassa Regina Linnanheimo