Dokumenttielokuvalle on esitetty sadan vuoden aikana satoja määritelmiä. Yksimielisyyttä ei ole saavutettu, vaikka dokumenttielokuvan nähdessämme meillä on useimmiten varmuus siitä, että dokumenttihan se on.
Mitä dokumenttielokuvassa on? Dokumenttielokuva tallentaa, paljastaa tai säilyttää. Nykypäivän ilmiöiden tallentaminen on tuttua esimerkiksi television dokumentaarisista reportaaseista. Paljastaminen voi olla kyseessä silloin, jos kamerat pääsevät tarkastelemaan jotakin, mihin ne eivät ole aiemmin päässeet tai jos jokin tavoiteltu asia on ollut tuntematon tai salainen. Säilyttäminen näkyy selviten historiallisessa dokumenttiaineistossa: se on lähde kadonneeseen maailmaan.
Sanomallaan dokumenttielokuva voi edistää jotakin asiaa, mutta se voi myös taivutella jonkin asian puolelle. Dokumenttielokuvalla voi olla tutkiva asenne: se voi analysoida tai kysellä.
Se voi opettaa, valistaa ja kansanomaistaa esimerkiksi tiedettä. Uutisfilmi, kansatieteellinen filmi, opetusfilmi, valistusfilmi ja matkailufilmi ovat vanhoja dokumenttifilmin alagenrejä eli alalajityyppejä. Myös dokumenttielokuvan genret ovat jatkuvasti muutoksessa, sillä ne määräytyvät markkinoilla. Katsojat ja kuluttajat määräävät minkä nimityksen he hyväksyvät.
Joskus dokumenttielokuva valjastetaan osaksi propagandaa ja propagandakampanjoita. Myös skandaalinhakuisia ja rajoja rikkovia dokumentteja on tehty. Dokumenttielokuvan tekeminen on myös taloudellista toimintaa, joka viihdyttää katsojia ja tuo tekijöilleen rahaa.
Joskus tehtäväksi riittää jonkin asian esittely – dokumenttielokuvassa on oleellisesti lähestymistapa. Yhtenä taiteen muotona kuitenkin myös dokumenttielokuvaa voi innoittaa esteettinen pyrkimys.
Dokumenttielokuvan monimuotoisuus on tehnyt selväksi, että tekijän keinovalikoima on yhtä laaja kuin fiktioelokuvan.
Tutustu dokumenttielokuvaan Dokkinon ja Koulukinon nettisivuilla.