Musikaali yhdistää musiikkia, laulua ja tanssia tarinaelokuvan puitteissa. Lajin perusmuodot ovat lavamusikaali (tai backstage-musikaali), jonka tapahtumat sijoittuvat teatterin maailmaan ja jonka musiikkinumerot ovat tavallisimmin lavaesityksiä, sekä integroitu musikaali, jonka päähenkilöt eivät välttämättä ole esiintyjiä.
He voivat puhjeta lauluun ja tanssiin milloin ja missä hyvänsä samalla kun taustalla alkaa soittaa ”näkymätön” orkesteri. Musikaaliin liittyy tavallisimmin romanttinen rakkaustarina, mutta toisin kuin muissa genreissä rakastavaiset ilmaisevat tunteensa laululla ja tanssilla pikemmin kuin puheella.
SF-paraati (1940)
Musikaalin juuret ovat yhtäältä operettiteatterissa ja toisaalta kansanomaisessa vaudeville- ja varieteeteatterissa. Elokuvamusikaali nousi suureen suosioon heti äänielokuvan vakiintuessa 1920- ja 30-lukujen taitteessa, sillä musiikkiteatteri tarjosi valmista aineistoa ja suosittuja lauluja ja tähtiä sekä hyödynsi uutta ääniteknologiaa houkuttelevimmalla mahdollisella tavalla.
1930-luvun Hollywood-musikaalin huippuihin kuuluivat koreografi-ohjaaja Busby Berkeleyn sommittelemat suunnattomat, tanssijoista koostuvat ornamenttikuviot sekä Ginger Rogersin ja Fred Astairen elegantit tanssielokuvat. Musikaalin toinen kulta-aika 1950-luvulla suosi integroituja musikaaleja (esim. Gene Kellyn ja Stanley Donenin Laulavat sadepisarat (Singin’ in the Rain, 1952)). musikaaliaalto huipentui Sound of Musicin (1965) kaltaisten näyttämömusikaalien spektaakkelimaisiin elokuvasovituksiin.
Musikaaleja on tehty eri puolilla maailmaa, maailmanmaineeseen ovat nousseet mm. intialaiset Bollywood-musikaalit. Suomalaisista melko vähälukuisista musikaaleista voi mainita esim. SF-paraatin (1940), joka yhdistää lava- ja integroitua musikaalia.
Musikaaliin liittyviä tehtäviä löytyy Koulukinosta.