Näyttelijät antavat elokuvan henkilöhahmoille ulkoisen olemuksen, siksi onkin tärkeää valita rooliin juuri oikea näyttelijä.
Näyttelijän ulkonäkö ja olemus luovat myös ennakko-odotuksia siitä, millainen roolihahmo tulee elokuvan kuluessa olemaan. Monella on vahva mielikuva esimerkiksi siitä miltä roisto näyttää, ja elokuvantekijät leikittelevät usein näillä odotuksilla. Myös vaatetuksella ja väreillä voidaan korostaa henkilöhahmojen luonteenpiirteitä.
Katso näyte (Lumikuningatar)
Päivi Hartzell, 1986
Värimaailmaa henkilöhahmojen rakentamisessa
Värejä käytetään elokuvissa usein vertauskuvallisesti. Esimerkiksi Lumikuningattaressa päähenkilön Kertun vaaleankeltainen mekko vaihtuu vaaleanpunaiseen balleriinapukuun hänen asuessaan noidan luona. Vaaleanpunainen yhdistyy haaveisiin ja unelmiin, jotka saavat Kertun unohtamaan kaikkein tärkeimmän: Kain pelastamisen. Vaaleankeltainen väri kuitenkin palaa kohtauksessa, jossa noidutut pikkutytöt muistuttavat Kerttua hänen alkuperäisestä tehtävästään pelastaa Kai. Kertulla on kohtauksessa vielä noidan antama vaaleanpunainen asu, mutta Kertun ympärillä oleva vaaleankeltainen peitto ennakoi jo seuraavia kohtauksia, joissa Kerttu pakenee Noidan talosta. Lumikuningattareen ja hänen valtakuntaansa liittyvät sen sijaan sininen ja muut kylmät sävyt.
Toiminnallisia tehtäviä:
Maalatkaa vesiväreillä käyttäen pelkästään kylmiä tai lämpimiä sävyjä. Voitte myös valita elokuvasta kohtauksen ja maalata kuvan siinä käytetyillä väreillä.
- Mitkä värit ovat kylmiä ja mitkä lämpimiä?
- Millaisia mielikuvia kylmiin ja lämpimiin sävyihin liittyy?Tutustu Lumikuningattaren henkilöhahmoihin myös Koulukinon oppimateriaalissa.
Katso näyte (Pekka ja Pätkä ketjukolarissa)
Armand Lohikoski, 1957
Millainen on Pekka ja Pätkä -elokuvien Justiina?
Vertaa näytteitä ja pohdi keinoja, joilla Justiinan hahmoa on rakennettu Puupää-elokuvien sarjassa. Tutustu myös Justiinan taustalta löytyvään Siiri Angerkoskeen.
- Millainen hahmo Justiina on ja millä keinoilla vaikutelma luodaan?
- Mistä Justiinan hahmon koomisuus syntyy?
- Kuinka paljon arvelette Angerkosken vaikuttaneen hahmoon ja tämän luonteeseen?
Etsikää lisätietoa myös Pekasta ja Pätkästä eli näyttelijöistä Esa Pakarinen ja Masa Niemi.
Katso näyte (Pekka ja Pätkä puistotäteinä)
Armand Lohikoski (1955)
Katso näyte (Pekka ja Pätkä puistotäteinä)